1. päivä

Tänää se siis alko. Syntisyys alkoi jo meillä pari minuuttia yli kaksitoista kun ensimmäiset kirosanat päästettiin ilmoille. Eräs sopimaton laulu kanssa jäi soimaan päähän ja siis tein syntiä koko illan ja tämän aamun ajan kunnes se unohtui. Asia nyt menee sillein et kaikki ne asiat, jotka nyt on kielletty, himottavat. Kun mä tiedän että mä en saa kahvia kahteen viikkoon, himo on kasvanut kolminkertaiseksi verrattuna eiliseen esimerkiksi. Sain diilattua itselleni siis ne 30 nikotiinipurukumia, joista viisi on jo menny (ajattelin sen rasian kestävän se kaksi viikkoa...). Yritin epätoivoisesti impata passiivisesti savua, mutta ei siitä muuta seuranu kun pahaa oloa ja kurkkukäheyttä.

No, kiroilu on vain osa elämää. Muutaman kerran sain itseni kiinni melkein kiroilemasta, mutta monesti se kirosana lipsui vahingossa. Varsinkin tänään aamuna kun yritin vielä kerran epätoivoisesti saada itselleni Rammsteinin keikalle kenttäpaikat. Kiroilu on ehkä ollut päivän vaikein asia ja myös se kuinka paljon itse koko tapahtuma kanssa ahdistaa näin alkuun. Meitä himotti kun me mentiin kenkäkauppojen ohi, meitä himoitti kun me nähtiin ihanaa ruokaa kuntosalin jälkeen kaupassa, meitä himotti karkit, meitä himotti tuoksut, meitä himotti leivokset, meitä himotti kaikki kielletty ja lista sen kun vain jatkuu. Jos kiroilut saa vähenemään niin miten sitten nää kaikki himot? Ja entäs ajatukset? Mulla on muutenkin taipumus pakkoajatuksiin ja silloin kun kiellän itseäni ajattelemasta jotain asiaa, kyseisestä asiasta tulee pakkomiele. Jos en saa kiellettyä asiaa ajatella ei mikään onnistu, se on vain pakko ajatella. Ja kun tätä pitäis jaksaa pohtia kaksi viikkoa. Kieltää itseltään olla oma itsensä... Bläääääh